Ylen toimittaja Anu Valve istui kampaajalla ja odotti hiusvärin vaikutusta, kun naistenlehdestä sattui silmiin Käymäläseura Huussi ja Sambia. Siitä lähti liikkeelle missio, joka johti Valveen ja Nina Stenrosin Yle TV1:lle tekemään neliosaiseen sarjaan, Paska juttu, sekä osin ohjelmasarjaan perustuvaan Liken kustantamaan kirjaan nimeltä Paska juttu – kymmenen oivallusta sonnasta.

Sonta osoittautui varsin laajaksi ja mielenkiintoiseksi aiheeksi. Yhtäkkiä ei tule ajatelleeksi, että jätöksiimme liittyy niinkin vakavia asioita kuin eroosio, tyttöjen kouluttamattomuus, köyhyys, aliravitsemus ja lapsikuolleisuus. ”Joka päivä 5000 lasta kuolee ihmisulosteiden saastuttaman veden aiheuttamiin sairauksiin.”, kirjoittaa Valve ja jatkaa: ”Ulosteet tappavat myös luontoa. Vain murto-osa maailman jätevesistä puhdistetaan edes jotenkuten, vaivaiset 10 prosenttia kunnolla.”

Elina Nuortie liittyi mukaan kakan kiehtovaan maailmaan jo tv-sarjan kuvausten aikana. Hän toimi paitsi valokuvaajana sarjan markkinointia ja kirjan kuvitusta varten myös tuotannon sekatyöläisenä maskeeraajasta ja valaisuapulaisesta kuvausautokuskiin. Koska uloste on kansainvälinen aihe, tv-kuvaukset veivät tekijöitä paitsi eri puolille Suomea myös rapakon yli Ruotsiin ja Ranskaan. Lisäksi Nuortie kuvasi kirjaan materiaalia Pietarissa ja Vietnamissa.

Valve puki vakavan asian sopivan viihteelliseen muotoon ja Nuortie huolehti kuvituksesta sekä kuvateksteistä, ulkoasun suunnittelusta ja taitosta. Paskaoivalluksia läpi käydessä oppi kiinostavia seikkoja jokaista ihmistä konkreettisesti koskettavasta aiheesta. Viimeisestä oivalluksesta, siitä että kuivakäymälä ei haise, löytyy myös hyvät eväät haja-asutusalueella olevan kodin tai mökin huussikysymysten ratkomiseksi.