Luontokuva on 1985 perustettu luontokuvauksen harrastajien ja ammattilaisten erikoisaikakauslehti. Runsaasti kuvitettua lehteä julkaisee Suomen Luonnonvalokuvaajat ry ja kustantaa yhdistyksen omistama Kustannus Oy Luonnonkuvaaja. Yhdistyksen jäsenet saavat kuudesti vuodessa ilmestyvän lehden jäsenetuna, mutta sen voi myös tilata erikseen tai ostaa irtonumerona lehtipisteistä.

Lehden avustajina toimii ansioituneita luontokuvaajia ja alan asiantuntijoita. Artikkeleissa esitellään paitsi eläin- ja maisemakuvausta myös erikoisaloja, kuten luovaa luontokuvausta, ICM-tekniikkaa, vedenalaiskuvausta tai pinoamista. Lisäksi tilaa saavat luontokuvaukseen sopivat uudet välineet, luontokuvakirjat ja -tapahtumat sekä tunnetuimpien luontokuvakilpailujen tulokset. Myös ulkomaisten kuvaajien töitä esitellään ajoittain.

Elina Nuortie taittoi lehteä jännittävään aikaan, kun digitekniikka teki tuloaan ja luontokuvan aitous sekä kuvaajien etiikka aiheuttivat laajalti huolta ja huomiota. Nuortie sai työskennellä kolmen päätoimittajan parina vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Hän muistaa lämmöllä erityisesti kokeneen ja digitaaliseen julkaisemiseen perehtyneen Markku Saihan aikaa. Saiha päätoimitti lehteä avaralla näkemyksellä ja diplomaattisella viisaudella kuumina käyneistä väittelyistä ja jyrkistä näkökulmista huolimatta.

Taittajan töiden jäätyä Luontokuva-lehden osalta taakse Nuortie on kirjoittanut lehteen artikkeleita, kuten kolmen aukeaman artikkelin Nostalginen venematka vuodelta 2007. Kolmen artikkelin sarja lehden numeroissa 2–4/2022 kertoo puolestaan luontokuvauksesta eri puolilla maailmaa luontoa kuvaavan reppureissaajan näkökulmasta, kun kovin suurta kuvausarsenaalia ei voi kantaa mukana. Viimeisimmät Nuortien artikkelit on julkaistu 2024.