”Astuessasi Herran huoneeseen hiljenny hetketkeksi… ja mieti. Tällä paikalla on ollut pyhättö ikimuistoisista ajoista asti.”, lukee Merenkulkijan pyhätöt saaristossa -julkaisun takakannessa. Kuvassa on Seilin kirkon harmaa puuovi harmaalla hirsiseinällä. Kirjanen 1990-luvulta on valokuvaaja Tommi Heinosen rakkaudenosoitus saaristomme hiljaisille pyhätöille pienistä hautakummuista aina jykevinä tuulessa ja tuiskussa seisoviin harmaakivikirkkoihin.

”Voiko kirkko tyylikkäämmin sijaita kallioiden välissä avomeren keskellä kuin Utön kappeli? Onko näkyvämpää paikkaa kuin Kökarin kivikirkolla syvien vesien äärellä, tai saalistolaisempaa näkymää kuin Haapasaaren kirkon tornista kylän satamalahdelle?”, aloittaa Heinonen mustavalkoisen teoksensa. Siinä käydään läpi saaristomme pyhiä paikkoja pronssikaudelta seurakuntien perustamiseen ja kirkkojen tulevaisuuden näkymiin saakka. Kirkkotaide vestoksineen, maalauksineen ja arkkitehtuureineen ovat vahvasti pääosassa. Lisäksi esitellään tarkemmin eri tavoin vaikuttavat Jurmon, Kökarin ja Seilin kirkot. Lopuksi lausutaan huoli pienten seurakuntien ankaran luonnon ja ajattelemattomien turistien armoilla rapistuvista historialtaan mittaamattoman arvokkaista rakennuksista. 

Tovottavasti voimme tulevaisuudessakin ihmetellä ja ihailla noita upeita pyhättöjä omilla paikoillaan eikä vain kirjojen sivuilla. Elina Nuortien osuus Finnfoto ry:n, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n, Espoon kaupungin sekä Nomini-ryhmän tuella toteutetun kirjasen valmistumisessa oli taiton ja typografian toteutus ja viimeistely. 

Olen suunnitellut Heinoselle myös useita erilaisia kortteja, lomakkeita, tarroja sekä näyttelyjulisteita ja -esitteitä.