”Tuntuu hienolta, kun syntyy vahva kokemus siitä, että ollaan samalla aaltopituudella.” Jaana Kotamäen Luonnon siveltimellä -valokuvataideteoksen maalaukselliset kuvat aukesivat Elina Nuortielle ja ne löysivät paikkansa kirjassa hyvin luonnostaan.
Sattumalla on elämässä usein suuri rooli. Kotamäki sattui pyytämään Nuortietä pitämään kuvaesityksen Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat ry:n tilaisuuteen syksyllä 2019. Illan päätteeksi Kotamäki sattui antamaan Nuortielle kyydin rautatieasemalle. He sattuivat istahtamaan yhdessä kupposelle, ja Kotamäki sattui kysymään, lähtisikö Nuortie viemään hänen jo joitakin vuosia kehittelemäänsä kirja-ajatusta konkreettisempaan muotoon. Totta kai, vastasi Nuortie, sillä hänestä Kotamäen kuvat ovat upeita, ja niiden kanssa oli ilo päästä työskentelemään.
Jaana Kotamäki on palkittu turkulainen valokuvataiteilija ja ammattivalokuvaaja. Hänen ja Nuortien yhteisen aaltopituuten taustalla oli sekin, että Kotamäen tie ammattilaiseksi oli ollut paljolti samanlainen kuin Nuortien. Molempien taustalla oli taiteen tekemistä eri muodoissa ja kummallakin oli lämmin suhde Turkuun. Se oli ollut myös Nuortien kotikaupunki.
Kotamäellä oli kuvamateriaali jo pitkälti poimittuna, ja Nuortien tehtäväksi jäi kuvakertomuksen punaisen langan virittely ja kuvaparien sommittelu. Nuortien ehdotukset osuivat valtaosin nappiin, eikä monesta ratkaisusta tarvinnut edes keskustella. Lisäksi Nuortie valitsi kokonaisuuteen sopivat fontit ja asetteli tekstit Kotamäen valokuvien tapaan totutun rajoja rikkovaan tyyliin.
Tekstiä ei ole paljon, sillä Kotamäki ei halua selittää kuviaan tai ohjata katsojan ajatuksia edes nimeämällä niitä. Hän toivoo, että lukija katsoisi kuvia omista lähtökohdistaan ja että ne herättäisivät omia ainutlaatuisia mielleyhtymiä ja tunteita. Hänelle on tärkeää, että luontoa voi kuvata ja luontokuvia voi tulkita eri tavoin. Toisaalta oli tärkeää, että tekstit ovat suomenkielen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi, jolloin teos aukeaa laajemmalle yleisölle.
Taitto- ja suunnittelutyön lisäksi Nuortie auttoi Kotamäkeä mm. tekemällä tarjouspyynnöt painoille ja avustamalla painoasioissa. Nuortie oikoluki tekstejä ja ehdotti muutoksia. Hän löysi kääntäjät, ideoi markkinointia ja opasti monissa muissa esikoistaan tekevän eteen tulevissa asioissa.
Yhteistyö huipentui Helsingin Kuva&Ääni -messuille, missä Nuortie haastatteli taiteilijaa yleisön edessä. Samalla julkistettiin Jaana Kotamäen Luonnon siveltimellä -teos – vain kolme kuukautta Turun rautatieaseman nurkalla käydystä juttutuokiosta.








