Elina Nuortie oli iloinen, kun Hangon kaupungin matkailutoimistosta otettiin yhteyttä ja pyydettiin toteuttamaan aikaa kestävä luontoteemainen matkailuesite Hangon kaupungille. Hanko on Nuortielle rakas kaupunki. Hänen isällään oli tapana viedä hänet Hankoon pienestä pitäen vähintään kerran vuodessa. Oman perheensä voimin Nuortie on piipahtanut siellä veneellä joka kesä pitkälti 30. vuotta. Muina vuodenaikoina on yövytty ikonisessa Hotelli Regatassa, jossakin ihanista villoista tai ystävien luona. Hanko on ihana aina!
Esitteen nimeksi tuli ”Hanko antaa luonnonvoimaa”, ja sen aihepiireihin kuuluivat niin kallioiden ja dyynien kasvimaailma, luonnon maut, vesiurheilu, lintuharrastus kuin eläintieteellinen asemakin. Ilse Klockars Hangon matkailutoimistosta kantoi vastuun tekstien kokoamisesta ja Nuortie kuvituksesta, ulkoasusta ja taitosta. Osa kuvista valikoitiin Hangon kaupungin arkistoista, muutama sopiva meriluontokuva löytyi Nuortien omasta kuva-arkistosta, ja hänen laaja valokuvaajaverkostonsa osoittautui hyödylliseksi muutamien erikoisaiheiden osalta.
Sujuvan yhteistyön tuloksena syntyi kaunis, monipuolinen ja tutustumaan innostava esite, joka on kestänyt aikaa. 2013 valmistunut lehtinen oli edelleen käytössä ainakin kesällä 2020!





