Porilainen valokuvaaja, tietokirjailija ja valokuvauksen opettaja Markku Saiha toimi Docendolle toteutetun Digijärkkärikoulu 2:n isänä. Pehmeäkantinen opus kertoo aktiivikuvaajien järjestelmäkameroista ja niiden varusteista sekä esittelee muutaman huippukuvaajan omat ratkaisut käyttämiensä välineiden ja tekniikoiden osalta.

Markku on koonnut kirjaan kattauksen valokuvaustekniikkaan, esimerkiksi valon ja terävyysalueen hallintaan, nopeisiin tilanteisiin ja lisävarusteisiin, liittyviä niksejä ja vinkkejä valaisevine kuvituksineen. Valokuvaajat Kari Auvinen, Jussi Leppänen, Mikko Niemelä, Jari Peltomäki sekä Elina Nuortie kertovat muutamilla aukeamilla sanoin ja kuvin omista valinnoistamme ja työtavoistamme valokuvaustyöskentelyssämme. 

”Kirja sopii perusoppaaksi jokaiselle valokuvauksesta kiinnostuneelle, joka haluaa kehittyä harrastuksessaan tai ammatissaan.” tiivistetään kirjan takakannen tekstissä.

Kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se on painettu Bookwellin painossa Porvoossa.