Järkälemäinen Luontovalokuvauksen käsikirja on Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n ja Suomen Ammattiluontokuvaajat SAL ry:n yhteistyössä koostama perusteos luontovalokuvauksen saloihin. Se julkistettiin Vuoden Luontokuvagaalassa 20.10.2012. Tekijäkaartiin kuuluu 25 maamme kokeineimpiin kuuluvaa luontokuvaajaa, jotka ovat keskittyneet esittelemään ja opastamaan valikoitua aihetta tarkemmin. ”Kirja keskittyy näyttämään, kuinka kuvaaja toimii luonnossa eri aihepiirejä kuvatessaan ja kuinka kuvataan kohteen ehdoilla, sitä häiritsemättä tai vahingoittamatta.”

Esimerkiksi luontokuvauksen historiaa raottavat alan grand old men Hannu Hautala ja Teuvo Suominen, sudenkorentojen salohin vie aiheeseen perehtynyt Sami Karjalainen ja maisemien geologiasta kertoo luotokuvaaja Raimo Sundelin. Lintujen suojelutyötä valaisee alan konkari ja WWF:n merikotkatyöryhmän vakikuvaaja Seppo Keränen, luontokuvaajan oikeuksista ja velvollisuuksista opastaa Kari Loimu, ja kansainvälisestä yhteistyöstä kirjoittaa maailmanlaajuisesti tunnetuimpiin lintukuvaajiin lukeutuva Markus Varesvuo. 

Elina Nuortien aiheiksi valikoituivat lähiluonnon taltioiminen digipokkarilla ja kotiseudun elinympäristön muutosten seuranta, sillä hän oli työskennellyt lähiluonnon parissa jo 1990-luvulta alkaen. Nuortie oli paitsi valokuvannut kotiseutua myös taltioinut historiallisia dokumentteja ja koonnut aiheesta erilaisia esityksiä ja näyttelyitä. Jokainen Luontovalokuvauksen käsikirjan tekijä valaisee aihettaan paitsi taustoittavin ja opastavin tekstein myös runsain kuvin. 

Projektipäällikkönä toimi Jaakko Ruola, päätoimittajana Markku Saiha ja ulkoasun suunnittelijana Jussi Leppänen. Toimitustyöstä ja kielentarkistuksesta vastasi Raisa Nevalainen. Apurahoitusta kirjaprojektille olivat myöntäneet Finnfoto ry ja WSOY:n kirjallisuussäätiö.

”Nimekkään tekijätiimin ainutlaatuinen mestariteos – klassikko jo syntyessään!”