Yötaivaan ihmeisiin hurahtanut Seppo Kujanen julkaisi esikoisteoksensa Ionosfäärissä yömyöhällä vuonna 2007 jäätyään 50-vuotisesta työelämästä eläkkeelle. Luonnonvalokuvausharrastuksen hän oli aloittanut 1975 ja päässyt Suomen Luonnonvalokuvaajien jäseneksi 1992 (kun jäsenyyttä piti vielä hakea portfoliolla) sekä Ursan jäseneksi 1993.
Yötaivas on Kujaselle paitsi innoituksen lähde myös matka menneisyyteen ja kauas tulevaisuuteen, ja hän varoittaa lukijaa: ”Jos sairastut taivaanvalkeiden kulkutautiin, voin vakuuttaa sen paranevan vain yön sylissä, missä Pohjanpalot valaisevat maisemat täysikuun valoakin kirkkaammin.” Lisäksi hän tuulettaa vakavan harrastajan autuutta: ”Lähtemisen riemu, yllätysten ajattelu ja paluun vapaaehtoisuus ovat harrastukseni voimatekijöitä.” ja ”Rikas, rakas Suomenmaa on onneni. Onneni on, että koko Suomi on Revontulimaa.” Ja aivan oikeassa hän on! Harrastaja, amatööri, toteuttaa yksilönvapauttaan rakkaudesta alaan! (Amatööri, amateur, on johdettu kantasanasta amar, joka tarkoittaa rakastaa.)
Kirjan takakannessa lukee: ”Matkaat kymmenen vuotta yhdessä illassa Seppo Kujasen mukana. Hän kertoo tietokirjassaan yökuvauksesta, luonnonkuvauksesta ja harrastuksesta arkielämän vastapainona. Ihmettele, kysele – tunteile.” Teoksen kuvat ja kuvaparit Kujanen oli valinnut ja suunnitellut jo varsin pitkälle siinä vaiheessa, kun Elina Nuortie astui mukaan projektiin. Hänen kontolleen jäivät lähinnä taiton viimeistely, graafisten esitysten puhtaaksi piirtäminen ja typografia.
