Kansainvälisesti tunnetuimpiin luontokuvaajiimme kuuluneen Hannu Hautalan kirja Ei Pöllömpää julkaistiin 2001 Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy:n kustantamana. Teoksen tekstin on kirjoittanut kuusamolainen opettaja Elli Leskelä Hannun kuvien ja tarinoiden pohjalta. Kirjassa esitellään kaikki kymmenen Suomessa tavattavaa pöllöä, ja se vie lukijan kuvaajan matkassa pöllöjen salaperäiseen maailmaan. Nuoremmille lukijoille suunnattuun kirjaan on koottu perustiedot maamme pöllöistä ja niiden elintavoista: miten pöllöjen tarkka kuulo ja näkö toimivat ja kuinka pöllöt saalistavat, pesivät ja hoitavat poikasiaan.

Elina Nuortien tehtävänä oli valita tuohon ties kuinka monenteen Hautalan kirjaan kuvat sekä suunnitella opuksen ulkoasu ja taitto. Se vaati matkan Kuusamoon, Hautalan kuuluisaan ”bunkkeriin” valikoimaan pöllökirjaan sopivat kuvat valokuvaajakonkarin vaikuttavasta arkistosta. 

Hautala ja Leskelä lienevät olleet lopputulokseen tyytyväisiä. Tekijän kappaleeseen on kirjoitettu sievästi ja siististi: ”Kiitos hienosta työstä! Elli Leskelä 12.10.01 Kuusamossa” sekä lennokkaammalla käsialalla: ”Kuusamossa, kovin myöhästyneenä – edelleen ihastuneena (on ollut niin mahdoton hoppu!) Mutta kiitokset 100 ja 1 kertaa hyvästä yhteistyöstä, Hannu Hautala”. Kirja on kaunis muisto 20.7.2023 autuaammille kuvausmaille siirtyneestä suomalaisen luontokuvauksen grand old manistä.