Matka hiljaisuuteen

On käsittämättömän tyyntä! Ilma on raikas ja mustaan samettiin sonnustautuneessa horisontissa erottuu vain jokunen valo: Hangon satama ja Kasnäsin matkapuhelinmasto, luoteen hollilla pari mastoa lisää. Hiipuvista hiilistä ei kuulu enää risaustakaan. Ohi lentävä telkkäparvi paljastuu vain siipien vihellyksestä. Jostain kaukaa voi erottaa aavistuksen laulujoutsenten joiusta. Aika tuntuu pysähtyneen.

Lepoa tarpeeseen

Vilutti niin vietävästi ja väsytti. Ruoka vain etoi. Ei siinä mitään testejä tarvittu. Omituisten oireiden ja taustatietojen perusteella veikkasin vahvasti, että Omicronhan oli tullut visiitille. Suositellut rokotukset oli otettu, joten toivoin, ettei se kauaa jaksaisi kiusata. Harrastukset tauolle ja eristyksiin mökille. Yhtä hyvin siellä voi potea, vaikka onkin kantovesi ja ulkohuussi.

Aamu koitti kangerrellen. Pilvinen pimeys ei meinannut millään antaa myöden. Maankamaran kolojen ja notkojen vähäinen puuteri ei onnistunut valaisemaan maisemaa. Mihin syksy oli mennyt? Oli paahdettu töitä ilman loman lomaa, mutta pian koittavaa itsenäisyyspäivä ja sitä edeltävä maanantai olisivat vapaata. Edessä oli siis miniloma. Ihmekös tuo, että sairastelutti. 

Koko syksy oli ollut vähätuulinen ja samaa kummaa jatkui vielä joulukuun alussa. Edes sen vähäisen päiväisen vireen suunta ei sopinut pikkuniemelle ja illaksi se nuupahti kokonaan. Istuimme saunan kuistilla vilvoittelemassa (mihin ei kauaa mennyt). Pilvisen illan pimeys oli totaalinen. Ilman keinovaloa edes kättään ei erottanut. Musta meri ei syliinsä houkutellut, ja oli se koronanpoikanenkin hyvä syy – tai ainakin tekosyy. ”Jollei terva, sauna ja viina auta, niin tauti on kuolemaksi,” oli isälläni ollut tapana sanoa. Tervaa ei juuri nyt ollut saatavilla, mutta sauna ja viinatilkka lonkeron muodossa tuntuivat auttavan. Eiköhän tästäkin hengissä selvitä.

”Miiksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantaii!”, hoilasi aikoinaan helsinkiläisenä paikallisradiona vuonna 1985 Lepakossa aloittanut Radio City. Siinä oli totuuden siemen. Ruoka alkoi taas maistua ja töitäkin jaksoi vähän paremmin. Hämärän tullen puimme lämmintä ylle, rahtasimme nuotiopurkin, tuolit ja sisälämpimät tyynyt rantakalliolle ja istuuduimme nauttimaan tyynestä pimeästä hiljaisuudesta ja nuotiomakkaroista. Siinä rauhoittui stressaantuneempikin mieli ja yöuni maistui paremmalta kuin aikoihin!

Energiaa puuhapäivistä

Ihana vapaapäivä vaaleni verkkaisesti. Tuntui mukavalta nauttia aamiainen valoisaan aikaan ja ryhtyä sen jälkeen pihahommiin. Muutama turhan tiheässä kasvava ruipelo kuusi joutui luopumaan maallisesta muodostaan. Rungot ja paksummat oksat pätkittiin pölleiksi ja pöllit halottiin pinoon kuivumaan. Oksat rahdattiin vajan taakse ja työn jäljet siistittiin haravoimalla. Hikinen päivä oli nautinnollista päättää leppoisasti vailla aikatauluja saunan lauteilla jälleen hiljaisuutta kuunnellen. 

Sunnuntaina suunnattiin retkelle. Ohjelmassa oli tutustuminen Bromarvin Vaktkojbergetin parin kilometrin mittaiseen luontopolkuun, sen nimikkovahtikojuun sekä polun rastien leikkeihin, peleihin ja qr-koodien kautta löytyviin tarinoihin paikallishistoriasta. Kylätoimikunnan tueksi lunastettavan salasanan saisi sataman kahviosta, mutta se ei ole auki talvisin, ja tarinat jäivät toiseen kertaan. 

Noin 60 metriin merenpinnasta yltävän vahtikojukallion korkein kohta on noussut merestä 10 000 vuotta sitten. Kallioilta avautui harmaana päivänä kauniita ja perin harmaansävyisiä saaristomaisemia. Luontoäänistä huolehti kuvauksellisten käkkärämäntyjen oksistoissa hiljaa tsirkuttava töyhtötiaisparvi.

Sievä pieni vahtikoju on vanha tähystyspaikka ja sen sisustus vaatimaton: pöytä ja kaksi kapeaa laveria. Kojua voi kuulemma vuokrata yöpymiseenkin pientä korvausta vastaan. Syksyinen Linnunrata näyttäytyy epäilemättä upeana taatun pimeyden keskellä, mutta metsämyyrän papanat ja pisutahrat patjoilla eivät olleet kovin kutsuvia. Kannattaa panostaa omiin yöpymisvarusteisiin ja hyviin eväisiin!

Mukava polku ja komeat kalliot ovat retken arvoisia, mutta luonnontilaisia metsää ja maisemia on turha odottaa. Kalliolla kulkee sähkölinja, karun kalliometsän läpi viiltää metsätyökoneen urat ja paikoitellen näkösällä on metsänhoidon rujoja jälkiä. 

Luontopolku on perustettu Kårbölen tilan yksityismaille, ja siellä on syytä käyttäytyä tunnollisen retkeilijän tavoin ja kunnioittaa paitsi ympäröivää luontoa myös lähimpien mökkien yksityisyyttä. Varsin jyrkkään polun alkupäähän rakennettanee kuntoportaat vuonna 2023. Ne tulevat tarpeeseen. Vaikkeivät ne polun luonnonmukaisuutta lisääkään, ne suojaavat maastoa kulutukselta. Muutoinkin on syytä pysytellä merkityillä reiteillä. Niin kulutukselle herkkä kasvillisuus ja jäkälät saavat tilaisuuden säilyä elinvoimaisina.

Tutkimusretkemme kakkososa suuntautui Sandvikenin jäätyneille hiekoille. Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallinnoima parinkymmenen hehtaarin retkikohde sijaitsee Wättlaxintien varrella Bolaxfjärdenin rannalla. Palveluita ovat infotaulu parkkipaikan laidalla sekä huussi. Maasto koostuu lähinnä varvikkoisesta männiköstä, rantalepikosta, vähäisestä ruovikosta ja muutamasta hiekkarantaisesta poukamasta. Ihan mukava pieni ranta, jolla jäätyneeseen rantahiekkaan jähmettyneistä jäljistä päätellen viihtyy runsaanpuoleisesti metsä- ja valkohäntäkauriita.

Hiljaisuus parantaa

Fyysinen työ tekee hyvää lähinnä takamustaan tietokoneen edessä piinaavalle aivotyön tekijälle. Pikkupuutöitä ja muita pihapuuhia riitti mukavasti vielä maanantaiksi. Järjestelimme klapit kuivumisiän perusteella pinoihin, jotka alkoivat pikkuhiljaa näyttää siltä, että kuivaa klapia riittäisi puupihiin takkaan sekä saunan kiukaan ja padan alle talven yli. 

Työrupeaman päätteeksi viritimme taas tulet rantakalliolle nuotiopyttyyn. Sininen hetki ja hehkuvat hiilet hiipuivat pikkuhiljaa täydeksi pimeydeksi. Pikkupakkanen alkoi pureskella varpaita, ja oli aika antaa saunan ja hiljaisuuden tehdä taikojaan vielä kerran. Hiljaisuus on henkeä hellivä holistinen hoito.