Täällä pohjolassa on pitänyt oppia tulemaan talven kanssa toimeen. Luontokuvaaja ja tarinan kertoja, Mika Honkalinna, on löytänyt tuosta kylmäksi ja pimeäksi mielletystä vuodenajasta myös runsaasti valoa ja väriä. Se piiloutuu ovelasti hänen pohjoisen talvesta kertovan kirjan nimeen. Tarkoittaahan latinankielen lumen valoa ja valon määrä ilmaistaan lumeneina (modernimmin luumeneina).

Honkalinna on kuvannut ja kirjoittanut ammatikseen vuodesta 1998 pääaiheenaan pohjoinen havumetsäluonto. Etelän loskaisiin talviin kyllästyneenä, hän vietti talvisin vähintään kuukauden Lapissa. Muutama vuosi takaperin hän muutti synnyinseuduiltaan Kymenlaaksosta paremmille talvimaille Oulun seudulle.

Lumen Aika -valokuvateos vie lukijansa keskelle talven niukkuutta ja sen vuosituhantista kiireetöntä elämänkiertoa. Kertomus alkaa syksyn lunta odottavasta hiljaisuudesta ja ensimmäisistä kuura-aamuista. Tarina päättyy kevätauringon paluuseen, jäiden lähtöön ja luonnon heräämiseen. Kansien väliin on valikoitunut runollisia kuvia paitsi talven hiljaisuudesta ja marrasväreistä, kaamosauringon punaamista tykkypuista ja sinisistä hetkistä myös leirinuotion loisteesta ja taigametsän talvea pelkäämättömistä asukeista.

Olen suunnitellut ulkoasun ja taiton myös Honkalinnan kahteen muuhun kirjaan. Hänen esikoisteoksensa Metsäpäiviä on kooste nuoren miehen retkistä ja ajatuksista kotikulmiensa metsissä, ja Suuri pöllö kertoo yhdestä hänen lempilajistaan, huuhkajasta, sekä ihmisen ja tuon suuren petolinnun rinnakkainelosta Kymenlaakson takamailta Helsingin keskustaan.