Ison karhun alla on kaunis kuvateos, jonka pääosassa on karhu. Luontokuvaaja Antti Leinonen on uppoutunut kohteidensa maailmaan syvällisesti. Hän on seurannut karhujen elämää 16 vuoden ajan viettäen piilokojussa kaikkiaan 740 yötä. Hänen ainutlaatuiset kuvansa välittävät niitä aitoja ja herkkiä tunnelmia sekä mystistä latausta, joita vain ”metsän isäntä” voi asumasalolleen luoda.

Vaikka tekstin kirjoittanut karjalohjalainen luontokuvaaja, Heikki Willamo, on nähnyt karhun vain kerran, hän on päässyt hienosti sielunveljensä taianomaisen karhumetsän sisään. Teksti on kudelma Leinosen todistamia kohtauksia Kuhmon karhujen parissa sekä sopiva annos biologiaa, kansanperinnettä ja luontomytologiaa.

Sain tehtäväkseni loihtia kuvien ja tekstin ympärille niiden henkeä kunnioittavan, hillityn mutta persoonallisen ilmiasun. Ilmeisesti onnistuin kohtuullisen hyvin. Jouni K. Kemppainen kirjoitti Hesarin Kulttuuriosaston kirja-arviossaan muun muassa: ”Vetävyyttä edesauttaa myös hieno taitto. Esimerkiksi kahdelle sivulle taitettu vastustamaton kuvasarja puun takaa kurkistavasta karhusta on loistava oivallus. Ensimmäisessä kuvassa näkyy nenänpää, seuraavassa hieman enemmän ja viimeisessä koko hämmentynyt naamataulu.”

Teoksen ulkoasu ja taitto huomioitiin myös Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestön, Grafia ry:n, Vuoden Huiput -kirjassa. Vuoden Huiput kokoaa vuosittain Suomen merkittävimmän markkinointiviestinnän ja muotoilun kilpailun satoa yksiin kansiin.