Elina Nuortie suunnitteli myyntipakkauksen Alleco Oy:n vedenalaisille työvälineille. Hän syventyi yrityksen liiketoimintaan ja tuotteeseen ja hahmotti, millainen ulkoasu ja brändi istuvat yrityksen arvomaailmaan. Elinalla oli selkeä visio siitä, mikä toimii juuri Allecon kohdalla. Tavoitteena oli mahduttaa pakkausvyötteisiin tuotetiedot, mutta Elina loi tuotteelle kokonaan uudenlaisen ilmeen.
Juha Syväranta
Etsin ammattitaitoista graafikkoa ensimmäisen kirjani, Tundran Makuja ja Muotoja, toteuttajaksi ja ohjaamaan myös omaa tekemistäni. Ystäväni suositteli Taskurapua ja Elina Nuortietä, ja heti ensi tapaamisella löytyi ajatus miten projektin kanssa tulisi edetä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja voin suositella hänen palveluksiaan vaativalle asiakaskunnalle.
Jarmo Pitkänen
Elina Nuortien kanssa olemme työstäneet kolme ensimmäistä kirjaani painovalmiiksi. Olen kantanut työpöydälle ison kasan kuvia, tekstejä ja suuren määrän omassa päässä syntyneitä hyviä ja vähemmän hyviä taittoideoita. Näistä olemme sujuvan ja joustavan yhteistyön hengessä sekä Elinan ammattitaidon ja luovan näkemyksen ohjaamina koonneet kirjani kansien väliin.
Mika Honkalinna