Berghamn
”’Luotsi on paikallinen väylien asiantuntija, jonka tehtävänä on ohjata laiva turvallisesti satamaan…’ Ammattinimike tuli käyttöön Ruotsi-Suomessa 1670-luvulla. Silloin Berghamn oli Houtskarilaisten käytössä, mutta vailla pysyvää asutusta. Asutus alkoi kehittyä vasta luotsaustoiminnan johdosta, kun kruunu osoitti luotseille maatilkut laivaväylien varrelta.”, poimin tekstiksi Houtskarin Berghamnin luotsihistoriasta kertovan kirjan takakanteen. Berghamn – Luotsiyhteisö Kihdin reunalla -kirjan tarina sai […]
Tiellä-trilogia
Osta heti: bod.fi -kirjakauppa Juuri ennen koronapandemiaa Elina Nuortie teki puolisonsa kanssa pitkät reppureissut eri puolille maailmaa. Pariskunta kulki erilaisilla teillä ja välineillä mahdollisimman vastuullisesti. Matkojen muistiinpanoista ja kuvasaaliista syntyi mahtava kolmiosainen Tiellä-kirjasarja. Ensimmäisessä osassa painellaan Siperian-junalla Kiinaan sekä Kaakkois-Aasian läpi Indonesian Komodolle. Toisessa osassa reissataan Euroopan läpi Ranskaan, konttilaivalla Brasiliaan, Etelä-Amerikan ympäri Väli-Amerikkaan ja visiitille […]
Luonnon siveltimellä
”Tuntuu hienolta, kun syntyy vahva kokemus siitä, että ollaan samalla aaltopituudella.” Jaana Kotamäen Luonnon siveltimellä -valokuvataideteoksen maalaukselliset kuvat aukesivat Elina Nuortielle ja ne löysivät paikkansa kirjassa hyvin luonnostaan. Sattumalla on elämässä usein suuri rooli. Kotamäki sattui pyytämään Nuortietä pitämään kuvaesityksen Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat ry:n tilaisuuteen syksyllä 2019. Illan päätteeksi Kotamäki sattui antamaan Nuortielle kyydin rautatieasemalle. […]
Helga V
Ainutlaatuisen Helga V -puuveneen syntytarina koottiin liki 100-sivuiseksi kirjaksi kovien kansien väliin parivuotisen uurastuksen päätteeksi 2019 lopulla. Veneen tilaajan ja teoksen kustantajan John Hartwallin hankkeessa ikiaikainen elävä materiaali sekä nykyaikainen suomalainen puuveneosaaminen yhdistyivät kauniiksi, turvalliseksi ja merikelpoiseksi 2020-luvun veneeksi. Valtaosasta tekstejä ja valokuvia vastasi Leo Skogström, pikkutarkoista piirroksista veneen pääsuunnittelija Kamu Stråhlmann ja kirjan ulkoasusta […]
Delipap 40 v
”Kirja tempaisi mukaan niin, että luin sen yhteen putkeen kello kolmeen asti yöllä.” Lukijapalaute on ihan parasta! Suomalaisen perheyrityksen, Delipap Oy:n, 40-vuotispäivän lähestyessä syntyi ajatus koota yrityksen historia kansien väliin, kun perustajakaksikko oli vielä kertomassa niistä. Heti toimeksiannon saatuaan Elina Nuortie laati työsuunnitelman ja sopi työn sisällöstä sekä aikataulusta yrityksen omistajien kanssa. Nuortie ryhtyi töihin […]
Morsiamen matka
Miten Pikku-Wileniuksesta leivottiin aito Ruda • Yhdeksän naista järjesti toukokuun lopulla 2019 rakkaalle ystävälleen huolella salassa pidetyn yllätyksen. Se vaati perusteellista valmistautumista sekä tarkkaa aikataulutusta ja logistiikkaa. Polttariaamu alkoi Elina Nuortien osalta morsiusseppeleiden valmistuksella. Yksi ”kruunajaisten” yhteyteen ja toinen odottamaan kosteutettuna iltapäivän ohjelmanumeroita. Kun kaikki oli valmista, juhlakansa kokoontui liikuntahallilla, ja liikunnanohjaajana työskentelevä juhlakalu […]
Blue Marlin – Reincarnation
Kerran elämässä voi päästä mukaan projektiin, jossa yhdistyvät Marlene Dietrichin rakastajatar, äveriään bermudalaisen öljysuvun perijätär Marion Carstairs, sekä joukko hyvin erilaisia miehiä, joiden intohimona ovat puuveneet. Blue Marlinina tunnettu, 12 metrin luokan purjevene oli alun perin rakennettu mainitulle kilpaveneilijänä tunnetulle daamille. Värikkäiden vaiheiden jälkeen venekaunotar oli päätynyt liki raadoksi Sloveniaan. Blue Marlin – Reincarnation on […]
Makuja ja muotoja
Studioravintola Tundran keittiömestari, keraamikko Jarmo Pitkänen, on luonut synnyinseudulleen Kuusamoon ainutlaatuisen gastronomian ja keramiikkataiteen synteesin. Maailman keittiöitä pari vuosikymmentä kiertänyt kahden käsityöammatin taitaja loihtii tunnelmallisia ravintolaillallisia ja elämyksellisiä kokkauskursseja kotitilallaan Kuusamon Ruukinvaarassa kirkasvetisen järven rannalla. Hän käyttää hyväkseen pohjoisen luonnon antimia, tuoretta kalaa, riistaa ja villiyrttejä, ja muotoilee niistä paitsi maistuvia myös näyttäviä annoksia itse […]
Ison karhun alla
Ison karhun alla on kaunis kuvateos karhusta. Luontokuvaaja Antti Leinonen on uppoutunut kohteidensa maailmaan harvinaisen syvällisesti. Kirjaprojektiin mennessä hän oli seurannut karhujen elämää 16 vuoden ajan ja viettänyt piilokojussa 740 yötä. Hänen ainutlaatuiset kuvansa välittävät niitä aitoja ja herkkiä tunnelmia sekä mystistä latausta, joita vain ”metsän isäntä” voi asumasalolleen luoda. Vaikka tekstin kirjoittanut karjalohjalainen luontokuvaaja […]
Kuohu – koukussa saaristoon
Elina Nuortie kiittää Kuohu – koukussa saaristoon -kirjan lopussa mm. isäänsä ja äitiänsä. Heitä on kiittäminen ja syyttäminen Nuortien rakkaudesta meriluontoa ja saaristoa kohtaan. Lapsuuden kesät Iniön saaristossa oli suuri lahja. Oli selvää, että Nuortien ensimmäinen itse kirjoittama, kuvittama ja suunnittelema kirja kertoo hänen kokemuksistaan saaristossa. Kirja lähtee liikkeelle ensimmäisistä muistoista. Pikku-Elina kulki isän perässä […]
Meri joka jalkojani huuhtelee
Meri on Elina Nuortielle elementti, jota ilman ei voi elää. Hän pohtii Meri joka jalkojani huuhtelee -kirjassaan paitsi ihmisen ja luonnon myös ihmisen ja ihmisluonnon suhdetta kuvin ja sanoin. Aikaperspektiivi ulottuu jääkausilta nykyaikaan. Meri on karhea teos, jonka lukijoilta Nuortie on saanut mieltä lämmittävää palautetta. Kirjaa pidetään jopa koristeena yöpöydällä, jotta siihen voi tarttua milloin […]
Paska juttu
Ylen toimittaja Anu Valve istui kampaajalla ja odotti hiusvärin vaikutusta, kun naistenlehdestä sattui silmiin Käymäläseura Huussi ja Sambia. Siitä lähti liikkeelle missio, joka johti Valveen ja Nina Stenrosin Yle TV1:lle tekemään neliosaiseen sarjaan, Paska juttu, sekä osin ohjelmasarjaan perustuvaan Liken kustantamaan kirjaan nimeltä Paska juttu – kymmenen oivallusta sonnasta. Sonta osoittautui varsin laajaksi ja mielenkiintoiseksi […]
Vienan sydän
Vienan sydän – The heart of Viena on Metsäkustannuksen kustantama Paavo Hamusen ja Tuomo Pirttimaan teos Vienan Karjalasta. Hamusen puhuttelevat kuvat ja Pirttimaan lämminhenkinen kerronta kuvaavat rajan taakse jäänyttä maata, sen värikkäitä, perinteisiä ja persoonallisia ihmisiä sekä heidän kohtaloitaan. Elina Nuortie koosti kokonaisuuden kirjan muotoon vastaten ulkoasun suunnittelusta ja taitosta. Savosta kotoisin olevan ammattivalokuvaaja ja […]
Luontokuvauksen käsikirja
Järkälemäinen Luontovalokuvauksen käsikirja on Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n ja Suomen Ammattiluontokuvaajat SAL ry:n yhteistyössä koostama perusteos luontovalokuvauksen saloihin. Se julkistettiin Vuoden Luontokuvagaalassa 20.10.2012. Tekijäkaartiin kuuluu 25 maamme kokeineimpiin kuuluvaa luontokuvaajaa, jotka ovat keskittyneet esittelemään ja opastamaan valikoitua aihetta tarkemmin. ”Kirja keskittyy näyttämään, kuinka kuvaaja toimii luonnossa eri aihepiirejä kuvatessaan ja kuinka kuvataan kohteen ehdoilla, sitä […]
Suuri Pöllö
yölläpuiden alla unessa pöllön huutoluulin havu tuoksuulatvuston tähtikatto ja huuhkaja huutaa Näin arvoituksellisesti aloittaa Mika Honkalinna kertomuksensa suuren petolinnun ja ihmisen rinnakkaiselosta Kymenlaakson takamailta Helsingin ydinkeskustaan – sekä tämän rajapinnan synnyttämistä ajatuksista. Euroopan suurin pöllö tuo mieleen vahvaoksaiset aihkimännyt, louhoiset kalliojyrkänteet ja syvät salomaat. Suomessa erittäin uhanalainen huuhkaja on ollut meillä rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja […]