Luonnonkalenteri
Luonnonkalenteri on suomalainen klassikko. Se on ilmestynyt keskeytyksettä jo vuodesta 1974. Elina Nuortie on ollut mukana luotsaamassa tätä suomalaisen luonnonsuojelun lippulaivatuotetta vuodesta 2000 alkaen. Lisäksi hän on antanut panoksensa muutamalle muullekin luonnonsuojelun hyväksi myytävälle tuotteille. Nuortie on suunnitellut esimerkiksi Kaj Frankin Teema-sarjan mukiin liiton norppatunnukseen pohjautuvan kuvituksen. Kuppi toimii hyvin yksinään ja on yhdistettävissä muihin […]
Tiellä-matkablogi
Elina Nuortie nousi miehensä kanssa syksyllä 2015 Moskovan-junaan ja lähti reissuun. Reilut kolmekymmentä vuotta työputkea oli takana ja kaksi fiksua tytärtä omillaan. ”Oli haikeaa jättää rakkaat sukulaiset ja ystävät – mutta unelma oli toteutettava silloin eikä sitten kun…” Pariskunta paineli Siperian junalla Kiinaan ja jatkoi Kaakkois-Aasiaan ja Indonesiaan. Seuraavana syksynä he astuivat Ruotsin-laivaan. Tukholmasta he […]
Luontokuva-lehti
Luontokuva on 1985 perustettu luontokuvauksen harrastajien ja ammattilaisten erikoisaikakauslehti. Runsaasti kuvitettua lehteä julkaisee Suomen Luonnonvalokuvaajat ry ja kustantaa yhdistyksen omistama Kustannus Oy Luonnonkuvaaja. Yhdistyksen jäsenet saavat kuudesti vuodessa ilmestyvän lehden jäsenetuna, mutta sen voi myös tilata erikseen tai ostaa irtonumerona lehtipisteistä. Lehden avustajina toimii ansioituneita luontokuvaajia ja alan asiantuntijoita. Artikkeleissa esitellään paitsi eläin- ja maisemakuvausta […]
Luontokuvauksen käsikirja
Järkälemäinen Luontovalokuvauksen käsikirja on Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n ja Suomen Ammattiluontokuvaajat SAL ry:n yhteistyössä koostama perusteos luontovalokuvauksen saloihin. Se julkistettiin Vuoden Luontokuvagaalassa 20.10.2012. Tekijäkaartiin kuuluu 25 maamme kokeineimpiin kuuluvaa luontokuvaajaa, jotka ovat keskittyneet esittelemään ja opastamaan valikoitua aihetta tarkemmin. ”Kirja keskittyy näyttämään, kuinka kuvaaja toimii luonnossa eri aihepiirejä kuvatessaan ja kuinka kuvataan kohteen ehdoilla, sitä […]
Afrikan arkki
Filosofian tohtori, Joensuun yliopiston ympäristötieteen dosentti ja Tansanian Wildlife Research Instituten tutkija Olli Marttilalta ilmestyi vuonna 2004 teos, joka on ”Unelmiesi haavematka villieläinten Afrikkaan” ja ”Koskettava puheenvuoro Tansanian ainutlaatuisen luonnon puolesta.” ”Teos vie mukaansa vuodenaikojen kiertoon, kulkee savannilta vuorille ja johdattaa uuden elämän synnystä aina siihen hetkeen, kun syke sammuu ja muuttuu tasankojen tomuksi.” Kirja […]
Valon kertomaa
Kun neljännesvuossata järjestäytynyttä suomalaista luontovalokuvausta tuli täyteen, Suomen luonnonvalokuvaajat SAL ry koosti komean kokoisen ja näyttävän kirjan pyrkien korostamaan erityisesti luontokuvan luovuutta. Kirja ilmestyi pitkäksi venyneen hankeen päätteeksi juhlavuoden kunniaksi vuonna 2002, ja siinä pääsevät poikkeuksellisesti esille 27 tuolloin vielä vähemmän julkisuudessa näkynyttä luontokuvaajaa. Teoksen työryhmässä projektia koordinoi Lassi Kujala. Mika Honkalinna huolehti kuva- ja […]
Minun Suomeni
Minun Suomeni -kirjan toimittaja Matti Torkkomäki kertoo: ”Teoksen idea syntyi maamme itsenäisyyden 80-juhlavuodesta ja Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n 20. toimintavuodesta: mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa maamme merkkipäivää kuin julkaista luontoamme monipuolisesti esittelevä kuvateos.” Kirjan avaa esipuheella taiteilija Silja Rantanen, joka sanoi tuntevansa luontoa huonosti, mutta koki tehtävän tärkeäksi ja innostavaksi. Tietopuolesta pitävät huolta muut kirjoittajat Satu […]