Suuri Pöllö

Suuri Pöllö

yölläpuiden alla unessa pöllön huutoluulin havu tuoksuulatvuston tähtikatto ja huuhkaja huutaa Näin arvoituksellisesti aloittaa Mika Honkalinna kertomuksensa suuren petolinnun ja ihmisen rinnakkaiselosta Kymenlaakson takamailta Helsingin ydinkeskustaan – sekä tämän rajapinnan synnyttämistä ajatuksista.  Euroopan suurin pöllö tuo mieleen vahvaoksaiset aihkimännyt, louhoiset kalliojyrkänteet ja syvät salomaat. Suomessa erittäin uhanalainen huuhkaja on ollut meillä rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja […]

Lumen Aika

Lumen Aika

Pohjolassa on pitänyt oppia tulemaan talven kanssa toimeen. Luontokuvaaja ja tarinan kertoja Mika Honkalinna onkin löytänyt kylmäksi ja pimeäksi mielletystä vuodenajasta runsaasti valoa ja väriä. Valo piiloutuu ovelasti myös hänen pohjoisen talvesta kertovan kirjan nimeen. Latinankielen lumen kun tarkoittaa valoa, ja valon määrä ilmaistaan lumeneina. Honkalinna on kuvannut ja kirjoittanut ammatikseen vuodesta 1998 ja pääaiheena […]

Metsäpäiviä

Metsäpäiviä

”Luonnonvalokuvaaja Mika Honkalinna on kulkenut vuosikaudet kotiseutunsa metsissä kuulostellen ja kuvaten metsän elämää sekä huomioiden metsämaisemassa tapahtuneita muutoksia. Retket ovat synnyttäneet myös mietteitä ihmisen suhteesta metsään ja itseensä.” Näin Mika Honkalinna luonnehtii ensimmäistä kirjaansa 2005 ilmestynyttä Metsäpäiviä-omakustannetta. Elina Nuortie oli erittäin iloinen, että sai olla mukana muuntamassa Honkalinnan esikoisteosta käsinkosketeltavaan muotoon, sekä molemminpuolisesta luottamuksesta kertovista […]