Kapusin mieheni kanssa syksyllä 2015 Moskovan-junaan ja lähdimme reppureissuun. Rapiat kolmekymmentä vuotta työputkea oli takana ja kaksi fiksua tytärtä omillaan. Oli haikeaa jättää rakkaat sukulaiset ja ystävät – mutta unelma oli toteutettava juuri silloin eikä ”sitten kun…”.

Kolme upeaa, palttiarallaa seitsemän kuukauden mittaista matkaa on takana. Painelimme Siperian junalla Kiinaan ja jatkoimme Kaakkois-Aasiaan ja Indonesiaan saakka. Seuraavana syksynä astuimme Ruotsin-laivaan. Tukholmasta suuntasimme junilla ja linja-autoilla Ranskaan ja sieltä konttilaivalla Brasiliaan. Kiersimme ympäri Etelä-Amerikkaa Keski-Amerikkaan asti ja lopuksi lennähdimme Alaskaan siskontytön hyyryläisiksi. Viimeisenä toteutimme unelmien road tripit Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, joiden perään matelimme Filippiinien läpi paikallisbusseilla ja saarihyppelimme Japanin Riukiu-saarilta Etelä-Koreaan.

Koimme upeita elämyksiä eri puolilla palloa. Katselimme orankeja silmästä silmään Borneolla, komodonvaraaneja Komodolla ja jaguaareja Brasilian Pantanalissa. Kiipesimme 2800-metriselle tulivuorelle, maistelimme viskiä 400-vuotiailla jäillä ja nukuimme ihka-aidossa kylmässä jurtassa. Kengurut, nokkasiilit ja emut tulivat tutuiksi Australiaa kiertäessä ja keat sekä wekat Uudessa-Seelannissa. Sukelsimme paitsi leijonahylkeiden, valashaiden myös lukuisten merikilpikonnien kavereina. Onnenkantamoisena saimme snorklata jopa dugongin kanssa!

Pidän edelleen matkablogia Taskuravun sivuilla, vaikken ehdi reissata kovin tiuhaan. Blogilla ei koskaan ole ollut tarkoitus tienata. Olen halunnut kertoa Tiellä-reissuilla kokemuksistani kolmen vuoden matkoilla viidessä maanosassa rehellisesti ja ilman kaupallisia paineita.

Tein jo ensimmäisten runsaan 3 kuukauden aikana 47 postausta, joita luettiin yhteensä vajaat 7.000 kertaa 20 eri maassa. Aika hyvin ottaen huomioon, että blogi oli suomenkielinen! Kolmessa vuodessa 206 artikkelia oli luettu lähes 50.000 kertaa yli 70 maassa. Blogista oli tullut niin paljon innostavaa palautetta, että päätin toteuttaan toiveet koota matkakokemukset painettujen kirjojen muotoon.