”Luonto on iloinen asia ja sitä voi harrastaa muutenkin kuin tosikkomaisen tieteellisesti tai verenmaku suussa kettinkeihin kietoutuen,” lukee luonnontutkijana ja tietokirjailijana tunnetun Asko Kaikusalon hauskan kirjasensa, Kiekusen kesä – eväitä luontoharrastukseen, takakannessa. Opuksessaan hän johdattelee aloittelijan erilaisten luontoharrastusten pariin kiven kiillottamisesta ja kuukusen kuivauksesta hiiren nylkyyn aiheita selventävin kuvin. Samalla hän sivuaa aiheeseen liittyviä lakipykäliä, sitä mitä harrastaja saa ja mitä ei saa tehdä. Parhaan perustelun aapisensa tekemiselle lausuu Kiekunen itse: ”olisin halunnut lukea juuri tämän kirjan silloin, kun polvihousuna aloittelin luonnonkurkistajan uraani.”

Merkittävää työtä pikkunisäkkäiden parissa, erityisesti myyräseurannassa, paiskineen Kaikusalon Kiekusen kesän kustansi Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy ja se painettiin Finnreklamassa vuonna 2000. Herran huumorintajua kuvastaa hyvin myös tapa, millä hän kirjan avaa: ”Tämän aapisen mahdolliselle arvostelijalle … tarjoan myös valmiin arvostelureseptin: ’Aloittelevalle luonnonharrastajalle käyttökelpoisia vinkkejä, jotka on ympätty tyhjänpäiväisen kertomuksen muotoon, minkä lisäksi höysteeksi on sotkettu huonosti hallittua paikalliskuvausta johtuen siitä, että lapsuusmuistojen myöstä tekijällä lie lukkarinrakkautta Luhankaan.’” 

Kirjan loppuun Asko on koonnut Kiekusen teesit eli kymmenen kohdan yhteenvedon luontosuhteestaan. Numero kakkonen lämmittää minua erityisesti: ”Luonto on arvokas pikkiriikkisintä pihapolun mönkijää myöten. Älä väheksy ainuttakaan vastaantulijaa.”

Oman aapiseni nimiösivulla on teksti: ”Elina Nuortielle Iso kiitos ihanasta yhteistyöstä ja somat polut jatkossakin! 11.10.2000 Kiekunen eli Asko Kaikusalo.

Olen onnekseni saanut työskennellä vuonna 2012 poisnukkuneen mahtavan persoonan kanssa. Somia polkuja myös Kiekuselle, missä hän ikinä kulkeekin.